Perustietoa motorisista oppimisen vaikeuksista
Oppilaan motorisen oppimisen vaikeudet voivat tulla esille liikkumista tai liikettä vaativissa arjen toiminnoissa ja erilaisten liikuntataitojen oppimisessa. Vaikeudet voivat ilmetä joko karkea- tai hienomotorisissa taidoissa tai molemmissa yhdessä. Ongelmia voi olla pukeutumisessa, syömisessä, peseytymisessä, kynän käytössä (piirtäminen, kirjoittaminen) ja liikunnallisissa toimissa (esim. juokseminen, hyppääminen, tasapainon säilyttäminen). Oppilaan on usein vaikeaa hyödyntää oppimiaan taitoja uusissa tilanteissa.
Liikuntavamma voi syntyä aivovaurion tai lihasten, nivelten ja hermojen toimintaan vaikuttavan sairauden tai tapaturman vuoksi. Liikuntavammat voidaan jaotella CP-oireyhtymiin, synnynnäisiin anomalioihin, lihashermo- eli neuromuskulaaritauteihin sekä hankittuihin ja somaattisten sairauksien aiheuttamiin liikuntavammoihin.
Kun oppilaalla on liikuntavamma tai muulla tavoin ilmeneviä motorisen oppimisen vaikeuksia, koulua ja kotia voidaan tukea tilanteen kartoittamisella ja suunnittelemalla tukitoimia. Oppilaan osallistumisen tueksi oppimisympäristöä voidaan muokata esteettömäksi ja motoriseen oppimiseen kannustamiseksi.
Motorisiin oppimisen vaikeuksiin liittyviä palveluitamme
Yhteistyö Valterin kanssa käynnistyy tilanteen kartoittavalla ohjauskäynnillä. Teemme valtakunnallisesti ohjauskäyntejä lasten ja nuorten lähiympäristöön eli päiväkotiin, kouluun ja kotiin. Voit tilata ohjauskäynnin alueellesi oppimisen ja kuntoutumisen asiantuntijoiltamme.
Lue lisää ohjauskäynneistä ja ota yhteyttä
Oppimista voidaan lisätä myös valitsemalla erityisiä apuvälineitä oppimisen ja liikkumisen avuksi. Opetusmenetelmällä ja -tavalla voidaan vaikuttaa motoriseen oppimiseen. Myös harrastuksille on myönteinen vaikutus kehitykseen esimerkkeinä mainittakoon uinti ja sähkärisähly.
Keskeisiä palvelumuotojamme ovat ohjauskäyntien lisäksi eripituiset tukijaksot, perehdyttämiskoulutus sekä konsultaatio. Tutustu koko palvelutarjontaamme täällä.
Verkkokaupastamme Valteri-Puodista löydät motoriikkaan liittyviä julkaisuja.
Lue myös asiantuntijablogistamme kirjoitus konduktiivisen pedagogiikan soveltamisesta.