Auringon paistaessa lämpimästi, suorastaan paahtavasti, toivon tämän lämmön jatkuvan myös suhteissamme kaikkein tärkeimpiin yhteistyökumppaneihimme. Tutkiskelen sanaa kasvatuskumppanuus mielessäni. Katson kasvatuskumppanuutta itse monesta roolista käsin. Olen toiminut itse kasvatuskumppanina ohjaavana opettajana työni puolesta monelle vanhemmalle ja ammattilaiselle, sekä saanut itse kokea loistavaa, mutta myös kehittymässä olevaa kasvatuskumppanuutta niiden 23 vuoden aikana, jotka olen ollut äitinä vahvaa erityistä tukea tarvitsevalle pojalleni.
Mitä kasvatuskumppanuus on?
Lapsensa kasvun myötä vanhemmat kohtaavat koko ajan uusia tilanteita, joihin tarvitaan kasvatuskumppania tai kasvatuskumppaneita. Kasvatuskumppanuudella tarkoitetaan vanhempien ja ammattilaisten tietoista sitoutumista toimia yhdessä lasten kasvun, kehityksen ja oppimisen tukemiseksi. Tukea ja kumppanuutta tarvitaan varsinkin silloin, jos lapsella on erityisen tuen tarvetta. Mitä enemmän tuen tarvetta on, sitä enemmän vanhemmilla on lapsen asioissa kasvatuskumppaneita. Kasvatuskumppanuus aikuisten yhteisenä huolenpitona lapsen kasvusta, kehityksestä ja oppimisesta on kaikkien lasten oikeus. Kasvatuskumppanuudessa yhdistyy vanhempien ja ammattilaisten lasta koskevat tiedot ja kokemukset. Kumppanuudessa huomiota kiinnitetään siihen, miten vanhemman lasta koskeva tietämys tulee kuulluksi, vastaanotetuksi, keskustelluksi ja jaetuksi vuoropuhelussa ammattilaisten kanssa. Tämä edellyttää keskinäistä luottamusta, tasavertaisuutta ja toistensa kunnioittamista. Vanhemmilla on lastensa ensisijainen kasvatusoikeus ja -vastuu sekä oman lapsensa tuntemus. Henkilöstöllä on koulutuksensa antama ammatillinen tieto ja osaaminen sekä vastuu kasvatuskumppanuuden ja tasavertaisen yhteistyön edellytysten luomisesta. Laadukasta ja toimivaa kasvatuskumppanuutta tarvitaan erityisesti erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden asioissa kaiken ikäisenä.
Kasvatuskumppanuuden tärkeys
Olen kysynyt näkemyksiä kasvatuskumppanuudesta erityistä tukea tarvitsevien lasten, nuorten ja aikuisten vanhemmilta. Myös omiin kokemuksiini viitaten seuraavat asiat näyttävät olevan oleellisia toimivassa kasvatuskumppanuudessa. Erityisesti korostuu positiivinen asenne, jossa on yhteinen usko lapsen ja nuoren kykyihin. Lapsen ei tarvitse olla superosaaja ja taitava kaikessa, mutta hänet nähdään arvokkaana juuri sellaisena kuin hän on. Vanhemmat tietävät lapsen puutteet ja vaikeudet. Eivät vanhemmat halua vain kuulla sitä, mikä ei ole tänään onnistunut ja missä on ollut vaikeuksia. Vanhemmille on tärkeää kuulla rehellisesti ja realistisesti miten lapsi toimii ja pärjää päiväkodissa tai koulussa, mutta myös minkälaisella avulla ja tuella hän on osannut paremmin tai itsenäisemmin asiat kuin aiemmin. Kasvatuskumppanin olisi tärkeää myös nähdä mahdollisuuksia lapsessa, nuoressa tai aikuisessa, ei vain ongelmia. Erittäin vahvaa tukea tarvitseva ihminenkin on osaava jossakin, vaikka reittien muistamisessa. Upeaa on, jos kasvatuskumppaneiden kaikki tahot osaavat arvostaa oikeasti näitä taitoja eikä niitä pidetä merkityksettöminä.
Tärkeää on myös uskaltaa olla ihmisenä läsnä, jolloin voi oikeasti kohdata toisen ihmisen. Se, että ei pelkää ammatillisuuden menetystä ollessaan vanhemmille läheinen kasvatuskumppani, on juuri vahvaa ammatillisuutta. Ammatillinen työntekijä voi myös näyttää aidot tunteensa, aivan kuin vanhempi voi näyttää tunteensa. Kasvatuskumppanuus ei ole aina vain iloisia asioita. Välillä lapsen, nuoren tai aikuisen kasvussa voi olla takapakkia tai paikallaan pysymistä. Tällöin juuri luottamuksellisessa kasvatuskumppanuudessa voidaan jakaa siihen liittyviä tunteita ja sen jälkeen tehdä uusi suunnitelma miten jatketaan. Toisaalta taas onnistumisen jakaminen yhteisessä kasvatuskumppanuudessa moninkertaistaa ilon. Jotain asiaa on voitu harjoitella pitkään ja kun se vihdoin onnistuu, on yhteinen aika iloita. Taidon yleistyminen tapahtuu kuin itsestään, kun uutta taitoa voidaan harjoitella kaikissa paikoissa joissa lapsi on.
Vanhempien ja muiden kasvattajien keskinäinen kunnioitus, luottamus ja tasavertaisuus luovat edellytykset kasvatuskumppanuudelle. Henkilöstön vastuulla on luoda edellytykset tasavertaiselle yhteistyölle. Koskaan ei voi korostaa riittävästi kasvatuskumppanuudessa kunnioituksen ja luottamuksen merkitystä. Perheiden kanssa keskusteluissa, nämä näyttävät olevan portteja siihen, kokeeko perhe kasvatuskumppanin sellaisena, että avaa lapsensa ja näin myös samalla koko perheensä asiat kasvatuskumppanille. Ammattilaisethan eivät tietäisi perheen sisäisistä asioista niin paljon, ellei lapsen etu vaatisi perheen sisäisten asioiden kertomista myös kasvatuskumppanille. Esimerkiksi milloin lapsi on tilapäishoidossa tai onko hän jossain tilanteessa nyt isän kotona vai äidin kotona ja kuinka toisessa paikassa kommunikaatiokansiota käytetään enemmän kuin toisessa. Näin kasvatuskumppaneille näkyy myös perheen kipeimmät, mutta lapsen kannalta merkitykselliset asiat. Mikäli perhe avaa kaikki tällaiset asiat kasvatuskumppanille, on se suuri luottamuksen osoitus.
Molemmat osapuolet tuovat keskusteluun tietämyksensä ja näkemyksensä, mutta ovat ennen kaikkea herkkiä kuulemaan toistensa viestit ja ottamaan ne huomioon yhteisymmärryksen luomisessa. Dialogissa ei ole niinkään kyse vuoropuhelusta kuin toisen aidosta kuuntelusta. Hyvässä kasvatuskumppanuudessa lapselle läheiset aikuiset kehittävät myös kykyään kuulla lasta. Eli oikeasti kysyä lapselta näkemyksiä omiin asioihinsa. Tällöin kysyjän täytyy ymmärtää kysyä lapsen taito- ja kommunikointitaidoille sopivilla keinoilla, esimerkiksi kuvakortein antaa vaihtoehtoja asioihin. Kasvatuskumppanuus ei ole vain henkilöstön ja vanhempien välinen työtapa. Se koskee myös työtiimien ja kasvattajayhteisöjen jäsenten keskinäistä toimintaa sekä toimintaa moniammatillisissa verkostoissa. Jos kasvatuskumppanuus ei toteudu työtiimissä ja -yhteisössä, sitä on vaikea toteuttaa täysipainoisesti vanhempienkaan kanssa. Kuitenkin niin, että vanhempien näkemyksillä täytyy olla suurempi painoarvo, kuin harvakseltaan lapsen kanssa työskentelevien henkilöiden näkemyksillä. Vanhemmat tietävät arjen sujuvuuden tai toimimattomuuden kaikkein parhaiten.
Erityisesti elämän nivelvaiheissa ja muutoskohdissa kasvatuskumppanuudella on suuri merkitys. Tämä tukee myös lapsen turvallisuudentunnetta, kun aikuiset ovat toimintaperiaatteista yhtä mieltä. Kasvatuskumppanuudessa eri tahot täydentävät toistensa tietoja ja näin saadaan mahdollisimman kattava näkemys lapsen asioista. Kuitenkin on aina muistettava, että jokainen kasvatuskumppani liittyy kumppanuuteen roolinsa kautta eikä voi täyttää toisen paikkaa siinä, mutta voi olla juuri tärkeä jäsen omassa roolissaan. Eli vanhempien kiintymys ja kodin merkitys on aina ensisijainen lapselle. Sitä ei kukaan kasvatuksen ammattilainen pysty hänelle korvaamaan.
Kasvatuskumppanuus on parhaimmillaan luottamuksellisia keskusteluja, joissa voidaan jakaa tunteita ja kokemuksia. Tiedolliset keskustelut kuuluvat myös kumppanuuteen, jolloin saadaan tietoa eri ympäristöistä, mutta myös tietoa kuntoutuksen pohjaksi. Kuitenkin myös konkreettinen osa kuntoutukseen ja opetukseen osallistumista on olennainen osa kasvatuskumppanuutta.
Päivi on tarttunut blogissaan todella tärkeään teemaan. Kiitos siitä! Kasvatuskumppanuuden toteuttaminen usein kuormittuneessakin arjessamme vaatii meiltä ammatillisuutta ja viisautta. Blogissa avaat meille merkityksellisiä näkökulmia kasvatuskumppanuuteen.
Yhdyn täysin tähän kirjoitukseen niin ammattilaisena kuin erityislapsien vanhempanakin.
Kiitos kommentistasi. Mukava kuulla, että koet samantyyppiset asiat tärkeinä. On etuoikeus nähdä asioita molemmista rooleista käsin sekä vanhempana että ammattilaisena ja huomata toimivan kasvatuskumppanuuden merkitys!
Kiitos tekstistäsi. Aitoa ja koettua asiaa. Haaveilen Suomesta, jossa yleisopetuksen koulut (etenkin yläkoulut) kasvattavat lapsia vanhempien kanssa samaan suuntaan. Toivoisin, että kodin ja koulun yhteistyöstä tulisi sellainen kansanliike, että sitä ei koettaisi pakottamiseksi vaan se olisi mukavaksi ja tärkeäksi koettua yhteistyötä, kuvaamaasi kasvatuskumppanuutta. Vain yhteen ja samaan suuntaan kasvattamalla voidaan oikeasti vaikuttaa lasten ja nuorten arkeen ja siihen, millainen seuraavasta sukupolvesta kasvaa. Yst.terv. Johanna AF
Kiitos kommentistasi. Yhteinen tekeminen lapsen ja nuoren kasvattamisessa on todellakin voimaannuttavaa kaikille osapuolille ja siitä seuraa myös lapsen tai nuoren näkeminen arvokkaana juuri sellaisena kuin hän on.