Joulukuussa 2015 toteutui pitkäaikainen haaveeni, kun valmistuin ratsastusterapeutiksi. Kolmevuotinen ratsastusterapeutti-SRT koulutus sisälsi neljä isompaa opintokokonaisuutta; 1) hevonen terapiassa, 2) ratsastusterapia psyykkisen ja sosiaalisen kuntoutuksen tukena, 3) ratsastusterapia fysio- ja toimintaterapian tukena sekä 4) vapaavalintaisen päättötyön. Opiskelun alkaessa tammikuussa 2013 olin tehnyt jo pitkään työtä hevosavusteisesti vammaisratsastuksen ja sosiaalipedagogisen hevostoiminnan viitekehyksestä, joista vuodesta 1999 asti Jyväskylän näkövammaisten koulussa, joten kasvaminen ja syventyminen terapeutiksi oli se mitä halusin tulevaisuudessa tehdä.
Ratsastusterapia on ratsastusterapeutin ja hevosen yhteistyössä tapahtuva, kuntoutusta ja opetusta tukeva kuntoutumuoto, jossa oppilaan yksilölliset tavoitteet voidaan rakentaa lähes mille osa-alueelle tahansa fyysisen, psyykkisen ja/tai sosiaalisen kuntoutustarpeen mukaan. Ratsastusterapeutin oma ammatillinen peruskoulutus kuitenkin usein määrittää sen, mitä osa-aluetta hän painottaa kuntoutuksessa eniten ja mihin hänellä on terapeuttina eniten annettavaa. Itselläni ammatillinen peruskoulutus on sosiaalialalle (kehitysvammaisten ohjaaja), joten terapia tukee eniten vuorovaikutustaitoja, oman toiminnan ohjausta, itsetunnon kehittymistä, minäkuvan hahmottamista, erityispedagogiikkaa ja psykomotoriikkaa. Ammatillisiin vahvuuksiini kuuluu myös sokean kuntoutus, jossa liikkumistaito ja itsenäisen elämisen taitojen opettelu kuuluvat vahvasti myös ratsastusterapiaan. Nepsy-valmentajana minulla on myös ratkaisukeskeinen ja oppilaan omia toiveita kunnioittava lähestymistapa. Ratsastusterapia ja nepsy-valmennus sopivatkin hyvin yhteen ja toiminnallisessa oppimisympäristössä voidaan käydä turvallisesti ja sopivasti myös mukavuusalueen ulkopuolella – siellä, missä oppimista ja oivaltamista eniten tapahtuu.
Hevonen työparina
Minulle hevonen on työpari, ei niinkään työväline. Sosiaalisessa kuntoutuksessa terapeutin on tärkeä tuntea työparinsa, jotta osaa tulkita hevosta oikein, oppilaan tavoitteita tukevasti. Kuntoutuksessa käytetään hyödyksi hevosen taitoa keskustella ihmisen kanssa tasavertaisesti ilman henkilökohtaisia päämääriä. Lisäksi hevonen elää tässä ja nyt hetkessä, joka lisää keskittymisen tarvetta. Saaliseläimenä sen on helppo lukea ihmisen asennosta ja olemuksesta kaikki, jopa tunnetila ja aikomukset. Hevonen myös tekee juuri niin kuin se tulkitsee ja se on ihmiselle hyvin konkreettista, opettavaista ja palkitsevaakin. Hevosen ruumiinlämpö on myös noin asteen lämpimämpi kuin ihmisellä, joten hevosen lämmöllä ja liikkeellä voidaan vaikuttaa ratsastajan spastisuuteen lieventävästi. Lisäksi hevonen voi kannatella ja ratsastuksella voi olla jopa korjaavia vaikutuksia äiti-lapsi suhteeseen (Winnicottin teoria).
Ratsastusterapiakäytössä minulla on kaksi omaa hevosta, jotka ovat luonteeltaan, muodoltaan ja liikkeiltään täysin erilaisia, minkä vuoksi niitä voi käyttää erilaisissa työtehtävissä. Vaikka ratsastusterapiassa ei aina ratsasteta, on hevosen liikkeellä terapiassa suuri merkitys. Liikevuorovaikutus on se, millä vaikutetaan psykomotoriikkaan ja sitä kautta kehotietoisuuteen ja itsetuntoon. Hevosistani ”Temppis” on pieni, pyöreä, ylisosiaalinen ja samalla hyvin itsepäinen ja itsenäinen nuori, joka liikkuu pehmeästi lantiota keinuttaen kuin lattaritanssia. ”Kukka” taas on vanha mummohevonen, joka on pidättyväinen, hieman kärttyisä ja hätääntyy helposti, jos se ei oikein tajua mitä pitää tehdä. Kukka liikkuu suorasti, hieman kovilla terävillä askeleilla, joka antaa ihan erilaisen liikeimpulssin kuin lattari-Temppis.
Talliympäristö tuo oppimiseen ja kuntoutukseen paljon myös muita elementtejä, kuin hevonen ja ratsastus. Talliympäristö on toiminnallinen, yhteisöllinen ja aistillinen ympäristö, jossa tallitöillä, hevosen auktoriteetilla ja suoraviivaisella vuorovaikutuksella voidaan lisätä oppilaan arkeen jotain, mitä voidaan myös mitata. Myös ratsastusterapiassa tärkeintä on siirtovaikutus: Miten opitut asiat siirretään sinne, missä niitä tarvitaan; jokapäiväiseen liikkumiseen, sosiaalisiin taitoihin, arjen askareisiin tai kognitioon.
Jos kiinnostuit, tutustu aiheeseen: Ratsastusterapia. Mattila-Rautiainen, S. (toim.) 2011.
