Valteri-verkoston koulutustyöryhmä on pidempään kartoittanut kansainvälisiä kongressimahdollisuuksia inkluusion ja erityisopetuksen teemalla. Elokuun 2014 alussa “World Congress on Special Needs Education” eli WCSNE, Philadelphia, USA, kutsui luokseen ja meren yli lensivät koulutustyöryhmän arpomat Johanna Juvonen Oppimis- ja ohjauskeskus Mikaelista Mikkelistä, Raisa Sieppi Oppimis- ja ohjauskeskus Tervaväylästä Oulusta, ja allekirjoittanut Oppimis- ja ohjauskeskus Onervasta Jyväskylästä.
Kongressiin osallistuminen edellytti abstraktin esitysaiheestamme ”Valteri– tukimuodot kolmiportaisen tuen kannalta” sekä siitä laaditun posterin. Viime hetkellä idea posterista vaihtui vielä järjestäjän pyynnöstä noin 30 minuutin suulliseksi esitykseksi; siis ei kun uutta esitystä tekemään, ja matkaan päästiin.
Erilaisuuden kohtaaminen oli inspiroivaa!
Kongressiin oli lähetetty 89 maasta yhteensä 510 esitystä ja näistä hyväksyttiin 110. Kansainvälinen edustus oli laaja, aiheesta kiinnostuneita osallistujia saapui mm. seuraavista maista: Ruotsi, Saksa, Itävalta, Kanada, USA, Intia, Kolumbia, Sudan, Nigeria, Saudi-Arabia, Jordania ja Etelä-Afrikka. Tällaisessa kansojen kirjossa oli ilahduttavaa kokea, kuinka monia eri tapoja on katsoa maailmaa ja toteuttaa niin moninaisesti samaa inklusiivisuus -teemaa, ja kuinka paljon oma kulttuuri- ja ympäristötaustamme vaikuttaakaan toimintaamme.
Mitä jäi kokemusreppuun?
Inklusiivisuus -käsitteen erilaisuus eri puolella maailmaa nousi selkeästi esiin. Suomessa elämme järjestäytyneessä yhteiskunnassa ja esim. perusturvamme on hyvä, joten meillä ”inklusiivisuus” usein liitetään ennemminkin opiskelumahdollisuuksiin ja opetuksen toteuttamiseen. Maailmanlaajuisesti inklusiivisuutta käsiteltiin kuitenkin mm. rotujen, sukupuolten, seksuaalisen suuntautuneisuuden, erilaisuuden ym. yläkäsitteenä ja useat esitykset perustuivat näihin näkökulmiin.
Esitykset painottuivat laajalti erilaisten tutkimusten ja niiden tulosten kuvailuun. Inklusiivisen opetuksen kehittämisen lähtökohtana pidettiin erityisesti ”näyttöön perustuvaa” tutkimusta. Tutkimuksista nousi esiin osatekijöitä, joiden katsottiin selvittävän inkluusion onnistumista osaltaan. Tällaisia olivat mm. oppilaiden moninaisuus, oma aktiivinen halu inkluusioon, verkostoituminen ja osallistuminen opintojen ulkopuoliseen toimintaan sekä ns. tuen kehäajattelu, johon kuuluvat perhe, ystävät, opetus, kuntoutus ja em. tahojen säännölliset tapaamiset sekä tuen suunnitelmallisuus.
Onnistuneen opetuksen perusedellytys on koulutetut opettajat, mikä korostui useassa puheenvuorossa. Mielenkiintoista oli havaita, että Suomen opettajankoulutuksen laatu ja maan maine matalan korruption maana oli hyvin tiedossa eri maiden osallistujilla. Inklusiivisten toteuttamistapojen esittelyissä oli mielenkiintoista kuulla hyvin erilaisia lähestymistapoja teemaan, jotka luonnollisesti heijastelivat mm. maan väestömäärän ja vaurauden tilaa. Esim. Kanadan esityksessä selvitettiin, kuinka erilaisia – yhteisestä inkluusiolinjasta huolimatta – opetuksen toteuttamistavat olivat eri osavaltioissa. Mm. Intian edustajan näkökulma oli alueellinen ja perustui opettajien aktiivisuuteen tehdä kokeiluhankkeita. Botswanassa kaikille yhteinen koulu toteutetaan siten, että kaikki käyvät samaa koulua 10 vuotta ja siirtyvät vuosiluokalta toiselle oppimistuloksista riippumatta.
Kansainväliset verkot heitetty!
Esitysten lisäksi oleellisia olivat ns. lounas- ja kahvikeskustelut, joissa kohtasimme toisiamme ja vaihdoimme eri maiden kuulumisia. Erityisesti meitä yllätti erittäin laaja Suomen tunnettavuus sekä opetusjärjestelmän että tasa-arvoisuuden maana. Valteri–verkoston toimintamalli kuntien opetuksen tukena sai erityistä huomiota ja herätti yksityiskohtaisempaa kiinnostusta. Aiheeseen palasi useampi osallistuja keskusteluissamme ja yhteystietoja vaihdettiin. Lisäksi kongressin jälkityönä odottaa pyyntö laatia aiheestamme artikkeli USA:n inklusiivisen alan lehteen!
