On lokakuu 2017. Istun luokassa auttamassa opettajaa digitaalisen oppimisympäristön soveltamisessa. Katselen nuorta oppilasta, joka vastattuaan tabletilla opettajansa kysymyksiin, kiiruhtaa hymy huulillaan kirjaamaan emojeista koostuvan viestin luokkatovereille luokan digiseinällä. Opettaja tutkii myöhemmin oppilaiden tekemisiä ja huomaa, kuinka tämän yleensä säästeliäästi itsestään puhuvan nuoren vastaus sisältää monipolvisia ja rikkaita lauseita. Tässä aukeaa hyvin arvokas näkökulma oppilaan ja opettajan suhteeseen sekä yksilöllisen jäljen tallentamiseen.
Rikkaampaa ja aktiivisempaa vuorovaikutusta
Elämässämme laitteiden vilinän keskellä tulisi huomata, että laitteet ovat ikkuna. Ikkunasta tähytään kohti viihdettä, pelejä, jännitystä, hauskuutta, mutta etenkin nuorten keskuudessa on kiinnostava nähdä tieto- ja viestintäteknologian (TVT) käytön taustalla erottuva inhimillinen tarve olla mukana ja yhteydessä toisiin. Verkko lyhentää etäisyyksiä merkittävästi, jo ihan oman luokan sisälläkin.
Peruskoulun viimeisimmän opetussuunnitelman kanssa on helppo olla samaa mieltä. Oppilaiden tulisi kasvaa aktiivisiksi ja kriittisiksi osallistujiksi tiedon jäsentämisessä ja jakamisessa. Voisiko teknologian nähdäkin osallistumisen ja kielen välineenä, jolla yksilön on mahdollista kertoa, vaikuttaa ja ilmaista itseään kirjavin tavoin? Se ei ehkä ole kaikki, mutta se voi olla hyvä alku.
Mitä meidän tulisi tavoitella teknologian käytöllä?
Kaiken toiminnan ei tarvitse tapahtua ruutujen välityksellä. Tärkeämpää olisi tukea tasapainoiseen teknologiasuhteeseen kasvamista ja avata tätä suhdetta rohkeasti myös riskien ja haasteiden värittämässä ruututulituksessa. Hyväksi havaittu tapa luoda tasapainoa, on pitkäjänteinen sisältöön keskittyminen. Oppimisessa TVT:n hyvyyttä tai pahuutta olennaisempi kysymys on se, kuinka murennamme opiskelua tavoitteellisiksi askeleiksi siten, että opiskelijalla on turvallinen ympäristö, jossa on mahdollisuus yrittää, erehtyä, yrittää uudelleen ja lopulta tuottaa omia merkityksiä jaettavaksi toisille.
Asioiden ihmettely ja tutkiminen kuuluu jokapäiväiseen kouluelämään. Mitä yksinkertaisinkin tutkiva työtapa vaatii oppilaalta monipuolista ponnistelua sisällön ja tavoitteiden kanssa. Näissä tilanteissa teknologiasta tulee lähes automaattisesti hyvin perusteltu työkalu matkalla tuotokseen. Hiljaittain olin mukana tunnilla, jossa hyödynsimme kamerakynän pedagogiikkaa. Pikkuoppilaiden tuli videokuvata tableteilla äänettömiä salaviestejä tovereille. Paras hetki koko tilanteesta oli kuvausten jälkeen, kun laitoimme tabletit sivuun ja yhdessä katsoimme näytöltä kuvattuja videoita. Jokainen oppilas seurasi herkeämättä ja osallistui kommentoimaan toisten sisältöä iloissaan ja spontaanisti. Se oli tärkeä hetki.
