Missä oppilas oppii ja voi hyvin? Oppiiko hän erityisluokalla, jossa opiskelee kahdeksan erityistä tukea tarvitsevaa oppijaa? Vai pienryhmässä, jossa kaikki sijoitetut nuoret opiskelevat ja oppivat toisiltaan? Onko tukea tarvitsevan oppilaan paras paikka yleisopetuksessa 25 muun oppilaan kanssa?
Ylen artikkelin (17.5.) mukaan vanhemmat ja opettajat kokevat, että erityisluokkien lakkauttamisen myötä tuki ei ole siirtynyt oppilaan perässä. Asian nosti esille myös opetusneuvos Pirjo Koivula Oppimisen tuen foorumissa 2017. Opettajat tekevät vielä usein työtä yksin ja heiltä puuttuu tietoa, osaamista ja aikaa. Monialainen yhdessä tekeminen ei toteudu tarpeen mukaisesti eikä osana lapsen arkea. Inkluusio ei voi olla säästökeino eikä tuen saaminen voi olla sidoksissa paikkaan.
Kolmiportaiseen tukeen liittyy usein hämmennystä lapsen tuen tarpeita määrittelevien opettajien ja terveydenhuollon ammattilaisten keskuudessa. Tuen järjestämisestä liikkuu vielä vanhentunutta tietoa. Opettajat kaipaavat koulutusta ja erityisopettajan konsultaatiota joustavista ratkaisuista, jotka tukevat oppimista sekä tietoa oppimista estävistä asioista. Myös psykologien ja kuraattorien asiantuntijuutta ja jalkautumista kouluarkeen tarvitaan ratkaisemaan haastavia tilanteita.
Onko Suomessa jääty vanhentuneiden rakenteiden ja toimintatapojen vangeiksi? Määritteleekö lapsen tuen saamista se, millaista tukea hän tarvitsee vai se, millaisia tuen muotoja kouluilla on tarjota? Miten vanhentuneilla rakenteilla ja toimintatavoilla vastataan perusopetuslain ja kansainvälisten sopimusten määrittämiin velvoitteisiin? Miten huomioidaan niiden taustalla vaikuttava tutkimustieto kaikille yhteisen koulun rakentamisesta?
Kaikilla lapsilla on oikeus osallistua yhdessä muiden mukana koulutoimintaan. Sote-juristi Susanna Lehteä lainaten: ”Osallisuutta voi oppia – niin myös osattomuutta. Elämällä osallisena lapsi oppii, että hän kuuluu joukkoon ja että hänellä on oikeus samoihin asioihin kuin muillakin. Syrjään siirtäminen lannistaa ja estää oman täyden potentiaalin saavuttamista.”
Kaikille yhteinen koulu ei ole vaihtoehto vaan velvoite. Käännetään yhdessä keskustelu haasteiden sijasta ratkaisuihin.
