Suojausta käyttämällä liikkuminen on turvallisempaa. Valkoinen keppi suojaa alavartaloa ja auttaa havaitsemaan tasoerot, mutta ei varoita korkealla olevista esteistä. Kun liikutaan ilman keppiä, toinen käsi suojaa kasvoja ja ylävartaloa ja toinen alavartaloa.

Yläsuoja-asento eli päänsuoja

Yläsuoja-asento suojaa kasvoja ja ylävartaloa kulkureitille työntyviltä esteiltä ja esineiltä. Sitä on hyvä käyttää myös kumarruttaessa alaspäin. Kämmenselkä kohotetaan kasvojen eteen. Kädellä kosketetaan otsaa ja siirretään kättä hiukan eteenpäin. Mikäli käsi lasketaan alemmas, suoja ei ole enää kattava.

Alavartalon suoja

Alavartalon suoja-asentoa käyttämällä havaitaan edessä olevat esteet ja vähennetään törmäyksiä. Käsi laitetaan viistoon vartalon eteen siten, että sormet osoittavat alaspäin. Käsi suojaa alavartaloa ja varoittaa esimerkiksi pöydän reunasta.

Seinän seuraaminen

Kämmenselkää kevyesti liu’uttamalla voi seurata seinää. Sen avulla voi säilyttää suunnan tai etsiä esimerkiksi oviaukon. Sormet kannattaa pitää rentoina ja hiukan alaspäin käännettyinä.

Etsiminen

Etsiminen on nopeinta ja tehokkainta, kun sen tekee järjestelmällisesti kahdella kädellä. Etsittäessä tavaroita lattialta kannattaa mieluummin kyykistyä kuin kumartua.