Toimintakykyarvio.fi on Oppimis- ja ohjauskeskus Valterissa kehitetty verkkopohjainen palvelu toimintakyvyn kuvaamiseen. Se pohjautuu kansainvälisen toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden ICF-luokitukseen. Samasta verkko-osoitteesta löytyvä Koulunkäyntikyvyn arviointiseula on matalan kynnyksen apuväline tilanteisiin, joissa on huoli oppilaan koulunkäynnistä.
Valterissa työskentelevät erityisluokanopettaja Vuokko Palokangas ja ohjaaja Satu Viuhkola-Paananen ovat käyttäneet Toimintakykyarvio-työkalua toimiessaan työparina yhteisen oppilasryhmän kanssa.
Toimintakykyarvion täyttämisen ensimmäisenä vaiheena on kartoittaa, mitkä kysymykset juuri kyseisen lapsen tai nuoren kohdalla ovat relevantteja, ja mitkä kannatta ottaa mukaan käsittelyyn. Oppilaan toimintakykyyn vaikuttavat hänen terveydentilansa sekä ympäristön myönteiset ja kielteiset vaikutukset.
”Käsiteltävät kysymykset pystyy hyvin räätälöimään tapauskohtaisesti”, Viuhkola-Paananen toteaa.
Lasta tai nuorta koskevan toimintakykyarvion tekoon osallistuu monipuolinen joukko aikuisia lapsen tai nuoren arjesta; opettaja, ohjaaja, huoltajat, sekä kuntouttajat vastaavat Toimintakykyarvioon omasta näkökulmastaan. Lisäksi lapsi tai nuori itse täyttää häntä koskevan arvion.
Kun kaikki ovat vastanneet Toimintakykyarvion kysymyksiin, antaa palvelu vastauksista koonnin, josta pääsee helposti tarkastelemaan eri vastaajien näkemyksiä. Koonnin tulkintaa helpottavat myös erilaiset värikoodit, joiden avulla voidaan jo helposti havaita punaista hälyttävät haasteisimmat osa-alueet ja toisaalta vihreällä loistavat arjessa jo sujuvat kokonaisuudet sekä lapsen tai nuoren omat vahvuudet.
Toimintakykyarvion antamia tuloksia tarkastellaan Valterissa monialaisista ammattilaisista koostuvassa tiimissä, jonka jälkeen vastauksista voidaan käydä keskustelua huoltajien sekä lapsen tai nuoren kanssa. Verkkopohjainen palvelu on maksuton, ja samaa käytäntöä voi hyödyntää kenen tahansa oppijan arjessa.
Milloin Toimintakykyarviota olisi hyvä käyttää?
”Jos huomaamme oppilaan toimintakyvyssä selkeää muutosta aiempaan verrattuna, on hyvä täyttää Toimintakykyarvio. Samalla pääsemme näkemään, ovatko muut tahot lapsen tai nuoren ympärillä huomanneet samanlaisia muutoksia”, Viuhkola-Paananen kertoo.
Toimintakykyarvio soveltuu käytettäväksi erityisesti opinpolun nivelvaiheissa. Valteri-koulussa Toimintakykyarvio täytetään jokaisen oppilaan kohdalla myös säännöllisesti tietyissä ikävaiheissa.
Toimintakykyarvion täyttämiselle ei ole olemassa rajoituksia, ja toimintakyvyn muutoksia havaitessa työkalua voidaankin käyttää aina tarpeen tullen. Aloite Toimintakykyarvion täyttämiseen ja päivittämiseen voi lähteä niin huoltajien kuin esimerkiksi koulun väenkin toimesta. Päätös työkalun käytöstä tehdään aina yhdessä, moniammatillisen tiimin kanssa.
Toimintakykyarviosta apua omaan työhön
Palokangas ja Viuhkola-Paananen toteavat yhteen ääneen Toimintakykyarvion parhaaksi puoleksi sen, että työkalun avulla saadaan lapsen tai nuoren toimintakyvystä erittäin kattava kokonaiskuva vain yhtä palvelua käyttämällä.
”Toimintakykyarvion koonnista voi helposti nostaa esiin esimerkiksi ristiriitoja tai eri tahojen välisiä erilaisia näkemyksiä oppilaan toimintakyvyn osa-alueista. Raportin avulla on helppo lähteä keskustelemaan siitä, miksi vaikka jokin asia sujuu huomattavasti paremmin kotona kuin koulussa”, Viuhkola-Paananen sanoo.
”On myös hyvä, että lapsi tai nuori itse saa oman äänensä kuuluviin työkalun kautta ja pääsee kertomaan esimerkiksi omista vahvuuksistaan”, Palokangas täydentää.
Moniammatillinen yhteistyö on vahvasti mukana kaikissa Toimintakykyarvion käsittelyn vaiheissa. Lisäksi myöhemmin, esimerkiksi oman oppimisympäristön henkilöstön vaihtuessa, on Toimintakykyarvion kautta kerätty tieto loistava keino välttää tietokatkoksia ja pitää lapsen tai nuoren lähiaikuiset tietoisina hänen tilanteestaan ja tarvittavista tukitoimista. Myös tavoitteiden asettaminen ja opinpolun suunnittelu helpottuvat.
Palvelu kaikille tukea tarvitseville
Toimintakykyarvio on kaikille saatavilla maksutta verkossa. Palvelu sopii käytettäväksi jo varhaiskasvatuksesta alkaen, kun kysymykset valikoidaan lapsen tai nuoren ikäluokan mukaan.
Vaikka Toimintakykyarvion laatiminen ja käsittely vaatii aikaa, suosittelevat Palokangas ja Viuhkola-Paananen sitä kaikille tukea tarvitseville.
”Työkalun avulla saadaan kokonaisvaltaista kuvaa oppijan tilanteesta, ja samalla hyvin hänen omaa ääntään ja näkemyksiään kuuluviin”.
Tutustu samasta osoitteesta sekä Toimintakykyarvioon että matalan kynnyksen palveluun, Koulunkäyntikyvyn arviointiseulaan, kun oppilaan koulunkäynnistä herää huolta.
Voisivatko Valterin ammattilaiset auttaa teidän työ- tai kouluyhteisöänne oppimisen ja koulunkäynnin tuen asioissa tai varhaiskasvatuksen saralla? Ota yhteyttä yhteydenottolomakkeemme kautta, niin keskustellaan juuri teille sopivasta ratkaisusta.