Opetus on muutoksessa ja paljon tapahtuu myös näkövammaisten oppijoiden kohdalla. Tässä muutamia nostoja Norjan Hurdalista (23.-24.10.2014), jossa oli koolla pohjoismaiset Braille-neuvottelukunnat. Braille-neuvottelunta on Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama pistekirjoituksen ja näkövammaisten oppimateriaalien asiantuntijaelin. Norjassa mukana oli tällä kertaa Ruotsi, Tanska, Norja ja Suomi. Suomen Braille-neuvottelukunnan jäsenistä meitä oli paikalla Kirsi Ylänne, Celian (Näkövammaisten kirjaston) tuotantopäällikkö ja allekirjoittanut, Oppimis- ja ohjauskeskus Onervan ohjaava opettaja. Tällä hetkellä Kirsi toimii saavutettavuusprojektissa.
Pitkään on ollut esillä pistekirjoituksen standardisointi. Asian eteen työskentelee WBU (World Blind Union), johon kuuluu 190 maata. Työ jatkuu edelleen, sillä välimerkintöjen pistekirjoittamisesta löytyy eroja, vaikka suurin osa aakkosista onkin samoja.Näkövammaisten asialla on myös EU-komissio, joka on ehdottanut 20.10.2014 Marrakeshin sopimuksen ratifiointia. Tämä helpottaisi saavutettavien kirjojen, oli kyseessä sitten pistekirja, isotekstinen kirja, e-kirja tai äänikirja, vaihtoa eri valtioiden esim. näkövammaisten kirjastojen kesken.
Norjan tapaamisessa nousi jälleen esille se, kuinka suuret erot pistelukijoilla on taidoissa käyttää käsiään ennen kouluikää ja kuinka tärkeää käsienkäyttö onkaan varhaislapsuudessa. Jotta lapsi oppii pisteitä, hänelle tulee antaa moninaisia materiaaleja tutkittavakseen ja ohjata hänen käsien käyttöään. Tärkeässä osassa on myös suuntautuminen (orientering). Oppiakseen pistekirjoitusta ja laittamaan esim. paperin pistekoneeseen, tulee osata hahmottaa itseään ympäröivä tila ja ympäristö sekä oma asema suhteessa siihen.
Meillä Suomessa Celia ja Oppimis-ja ohjauskeskus Onerva ovat tehneet yhteistyötä ainekohtaisten kohokuvastojen uudistamiseksi. Olen mukana ko. työssä ja näin ollen yhteistyöprojektiamme Norjassa esittelinkin. Kohokuvien määrää on karsittu. Kun aiemmin yläkoulun historiassa, biologiassa ja maantiedossa oli yhteensä 30 kuvakansiota, on niitä nykyisin yhdeksän. Kuvastoihin on pyritty ottamaan opetuksen kannalta vain oleellisimmat kuvat (oppilaan koulun ei tarvitse tehdä valintaa), jotta oppilaat ehtisivät käsitellä kuvia tunnilla.
Edessä on myös iso työsarka ylioppilaskirjoitusten sähköistämisessä. Saavutettavuus mietityttää niin heikkonäköisten kuin sokeidenkin oppilaidemme kohdalla. Miten taataan, että näkövammainen oppija pystyy osallistumaan yo-kirjoituksiin yhdenvertaisesti muiden kokelaiden kanssa? Moni tekninen asia on vielä ratkaisematta, vaikka sähköiset kokeet tulevat käyttöön jo syksyllä 2016. Ovatko tehtävät näkövammaisille kokelaille saavutettavia, entä saavatko näkövammaiset opiskelijat käyttää omaa tuttua apuvälineiden kanssa toimivaa käyttöjärjestelmää?
Entä miten tulevien kokeiden lisääntyvä visuaalinen materiaali muokataan näkövammaisille kokelaille soveltuvaksi, kuinka paljon tulevaisuudessa tullaan tarvitsemaan korvaavia tehtäviä? Näkövammaisilla oppilailla on ollut oikeus käyttää tietokonetta nykyisissäkin yo-kokeissa. Hyvin moni sokea oppilas aloittaakin tietokoneen käytön opiskelun apuvälineenä jo 3. luokalla, tukenaan pistenäyttö ja puhesyntetisaattori. Osa heikkonäköisistäkin oppilaista saa tietokoneen apuvälineekseen esim. 7. luokalla. Eli sinällään sähköisyys ei ole meidän asiakkaiden keskuudessa laisinkaan uusi eikä opiskelua mullistava asia. Nyt esiin nousee, miten näkövammaisten oppijoiden kohdalla ennen niin toimivaksi osoittautunut sähköinen yo-koe saadaan saavutettavaksi tulevaisuudessakin.
