Elokuussa katseeni kiinnittyi työmatkan varrella pieniin koululaisiin ja heitä saattamassa olleisiin aikuisiin. Lasten olkapäillä keikkuvat koulureput näyttivät liikuttavan isoilta ja moni pieni käsi oli hakeutunut saattajan käteen. Koulutielle oli ilmestynyt joukko uusia koululaisten vanhempia, jännittyneinä ja häkeltyneinä uudesta elämänvaiheesta.
Ekaluokkalaisen vanhempana
Mieleeni palautuivat omat ensiaskeleeni koululaisen vanhempana. Olen vieläkin syvästi kiitollinen ymmärtäväiselle alkuopettajalle, jolla riitti kärsivällisyyttä ja lempeyttä vilkkaalle loppuvuoden lapselle. Kun kengännauhojen kanssa meni tolkuttomasti aikaa, viisas opettaja kysyi varovasti, voisimmeko hankkia tarralenkkarit. Niin poika ehtisi leikkiä välitunneilla pitempään.
Eräänä päivänä poika oli luiskahtanut tuolilta ja juuttunut kainaloistaan selkänojan ja istuimen väliin. Opettaja ei ollut siitä hermostunut, vaan rauhoitellut pojan ja muun luokan ja soittanut vahtimestarin apuun. Moniammatillinen yhteistyö oli toiminut ja poika saatu irrotettua tuolista ilman isompia vaurioita kummallekaan.
Jouluarvioinnissa opettaja kehui, miten poika oli syksyn aikana oppinut tulemaan reippaasti luokkaan, kun koulun kello soi. Samalla opettaja ehdotti, että kevätlukukauden tavoitteeksi otetaan, että reppukin tulee mukaan eikä unohdu pihalle tai naulakolle. Opettaja näki lapsessamme paljon vahvuuksia, eikä juuttunut pieniin puutteisiin arjen taidoissa ja ajanhallinnassa.
Koulunalku on omanlaisensa herkistyksen ja mullistuksen paikka. Mikään ei satuta niin kuin oman lapsen tai oman vanhemmuuden arvostelu. Se on koulun ammattilaisten syytä pitää mielessä. Meidän tehtävämme on tukea vanhemmuutta ja kunnioittaa erilaisia perheitä. Mutta meidän tehtävämme on myös puuttua asioihin silloin, kun on aihetta.
Koulun aikuisena
Nuorena opettajana jännitin eniten huoltajien kohtaamista. Opettajankoulutuksessa oli harjoiteltu pedagogiikkaa ja ryhmänhallintaa, mutta yhteistyö vanhempien kanssa alkoi oikeasti vasta työelämässä. Kodin ja koulun yhteistyön haasteet nousevat esiin myös Ossi Kolun tuoreessa gradussa (2019) ”Tää on aika monipuolista osaamista tai tekemistä vaativa työ”. Vaikeinta opettajien mukaan on lapsen käyttäytymisen pulmista keskusteleminen. Haastattelututkimuksessa opettajat nimesivät kolme haastavaa huoltajatyyppiä: eri mieltä olevat huoltajat, paljon vaativat huoltajat sekä syyllistävät huoltajat.
Opettajat kertoivat, että vaativien vanhempien kohtaamiset uuvuttivat ja saivat epäilemään omaa ammattitaitoa. Loppupohdinnassaan Kolu nostaa esiin opettajien täydennyskoulutuksen, kollegiaalisuuden ja moniammatillisuuden. Vaikeitakin asioita voi oppia ottamaan puheeksi kunnioittavasti, syyllistämättä tai syyllistymättä itse. Ammattilainen voi saada apua lisäkoulutuksesta ja muiden alojen ammattilaisilta. Työtovereiden tuki on usein korvaamattoman tärkeää, eikä hankaliin tilanteisiin kannata mennä yksin.
Huoltajat ovat ensiarvoisen tärkeitä aikuisia koululaisen elämässä, mutta hyvänä kakkosena tulevat koulun aikuiset. Jokaisella koululaisella on oikeus siihen, että kodin ja koulun aikuiset ovat yhdessä hänen puolellaan. Kun on tutustuttu leppoisissa merkeissä ja opittu luottamaan toisiinsa, on helpompi kestää joskus eteen tulevia erimielisyyksiäkin.
Kodin ja koulun päivässä tärkeää myönteinen kohtaaminen
Valtakunnallista Kodin ja koulun päivää vietetään vuosittain syyskuun viimeisenä perjantaina. Koulut voivat kuitenkin sijoittaa tapahtuman itselleen parhaaksi katsomaan ajankohtaan. Päivän idea on yksinkertainen ja osallistuminen helppoa. Valtakunnallinen brändi ja taustatyö tukevat kouluja päivän toteuttamisessa, silti kouluilla on vapaus toteuttaa päivä omalla tavallaan. Tärkeintä on myönteinen kohtaaminen, avoin ja houkutteleva tapahtuma, jossa jokainen tuntee olevansa tervetullut. Päivän järjestämiseen on tarjolla valmiita vinkkejä, joita koulut voivat soveltaa vapaasti omassa toimintaympäristössään.
Valteri-koulun toimipisteissä Kodin ja koulun päivää vietetään jo 14.9. 2019.
Tervetuloa mukaan! https://kodinjakoulunpaiva.fi/
