”Pappi, lukkari, talonpoika, kuppari”. Jatko-opintopaikan voi valita vaikkapa hyppynarulorun avulla, mutta lähemmäksi oikeaa kohdetta pääsee tutustumalla oppivelvollisuuden laajentamisen ja uudistetun yhteishaun perusteisiin. Perusopetus sekä toisen asteen koulutus ovat kokeneet isoja muutoksia viime aikoina. Ehkäpä suurimman sitten peruskoulu-uudistuksen, joka mahdollisti yleissivistävän koulutuksen kaikille suomalaisille varallisuudesta riippumatta.
Oppivelvollisuuden laajentaminen ja muutokset yhteishaussa ohjaavat koulua rakentamaan entistä voimakkaammin yhteistyötä nuorten kanssa sekä pohtimaan, miten voimme auttaa heitä löytämään omat askelmerkkinsä nyt ja tulevaisuudessa. Muutokset ovat eittämättä koulutuksen historian merkkipaaluja, kuten peruskoulu-uudistuskin. Keskeisempää on kuitenkin etteivät uudistukset ole historiallisia totuuksia, vaan ne pystyvät mukautumaan hakijoidensa näköisiksi muuttuvan arjen keskellä.
Oppilaalle annettava tuki ja ohjaus on ovi tulevaisuuteen
Perusopetuksessa toteutettavan tuen ja ohjauksen kysymyksiä sekä ratkaisuja pohdittaessa joudutaan yhä useammin miettimään, mikä on niiden merkitys oppilaan hakeutuessa jatko-opintoihin. Tästä hyvä esimerkki on äidinkielessä ja matematiikassa, kun yksilöllistetty oppilas siirtyy yhteishaussa automaattisesti harkintaan perustuvaan valintaan. Perusopetuksen päättötodistuksen numerot ovat aina matkalippu uuteen osoitteeseen. Edetäänkö ammatilliseen koulutukseen yhden pysähdyksen taktiikalla vai tarvitaanko useampia pysähdyksiä? Onko lipulla katetta? Arvosanoihin takertuminen ei itsessään riitä, vaan ennen kuin liput jaetaan, kannattaa pohtia: Mitä itseasiassa tiedämme oppilaasta? Saako hän tarvitsemansa tuen ja ohjauksen? Minne hän on matkalla?
Uudistukset ohjaavat toimimaan toisin
Ovatko uudistukset hakijalle askel kohti oikeudenmukaisempaa ja tasa-arvoisempaa valinnanmahdollisuutta? Parhaimmassa tapauksessa yksilöllistetyn oppiaineen oppisisältöjen valinnassa on huomioitu oppilaan jatko-opintovaihtoehdot. Näitä sisältöjä on painotettu ja harjoiteltu. Tiedonsiirrosta on huolehdittu ja oppilaitos voi valita motivoituneen nuoren opiskelijakseen. Tarttumalla rohkeasti työkaluihin; henkilökohtainen tehostettu oppilaan ohjaus, henkilökohtainen jatko-opintosuunnitelma, moniammatillinen yhteistyö oppilaan oppisisältöjen suunnittelussa. Entäpä voisiko digitalisaatio tuoda joustavuutta luokkatyöskentelyyn? Itse uudistukset eivät kuitenkaan takaa kenellekään automaattisesti valoisampaa huomista. Rohkeus ajatella ja toimia kylläkin.
Historian kulkua voi muuttaa. Valitettavasti tasa-arvoinen valinnan mahdollisuus ei vielä koske erityisen tuen oppilaita. Erityisopetuksena järjestettäviä koulutuksia sekä koulutuspaikkoja on liian vähän sekä ne ovat jakautuneet maantieteellisesti epätasa-arvoisesti. Erityisen tuen ja vaativan erityisen tuen oppilaan on usein tehtävä valinta ennemminkin kaupungin kuin koulutuslinjan välillä. Samalla nuori etsii itselleen riittävän tuetun asumisen mahdollisuutta. Ei ole harvinaista, että opiskelu- ja asuinpaikkakunta eivät löydä toisiaan samalta karttasivulta. En usko, että nuori tarvitsee kiveen hakattua totuutta vaan mahdollisuuden rakentaa omaa historiaansa jo tänään!
