Mun sieluun sattuu - Oppilaan psyykkisen hyvinvoinnin tukeminen koulussa 2014 - 2015

Valtakunnallisen hankkeen tavoitteena on vahvistaa koulujen valmiuksia parantaa ja ylläpitää oppilaiden psyykkistä hyvinvointia sekä kehittää ja tukea yksilöllistä ja yhteisöllistä oppilashuoltotyötä. Koulutukseen on valittu mukaan 10 koulua, joiden opetushenkilökunta osallistuu alueella järjestettävään seminaariin sekä kouluilla toteutettaviin välinepajoihin ja työnohjauksiin. Oulussa, Jyväskylässä, Mikkelissä, Helsingissä ja Kauhajoella järjestettävät yhden päivän moniammatilliset seminaarit ovat avoimia muillekin kuin koulutukseen osallistuville kouluille. Koulutus toteutetaan yhteistyössä VETURI-hankeen, Pesäpuu ry.:n, Oppimis- ja ohjauskeskus Valterin ja Helsingin yliopiston, koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian kesken. Koulutuskokonaisuus on Opetushallituksen rahoittama.

Tunne-, turva- ja sosiaaliset taidot kasvun tukena

Tavoitteena on vahvistaa opetustoimen ja oppilashuoltohenkilöstön osaamista lapsen tunne-, turva- ja sosiaalisissa taidoissa monialaisessa ja huoltajien kanssa tehtävässä yhteistyössä. Näiden taitojen edistämisen tavoitteena on hyvinvoiva ja itseään arvostava lapsi. Hankkeella pyritään ennaltaehkäisemään lapsiin kohdistuvaa kaltoinkohtelua ja seksuaalista hyväksikäyttöä lasten omia tunne-, turva- ja sosiaalisia taitoja ja aikuisten luomaa turvaa vahvistamalla. Hyvinvoiva lapsi kokee, että hänellä on mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä. Koulutus toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän Ammattikorkeakoulun hyvinvointiyksikön kanssa.

Opi ja onnistu esteettä 2015–2016

Esi-, perus- ja lisäopetuksen sekä oppilashuollon henkilöstölle suunnatun Opi ja onnistu esteettä -koulutushankkeen tavoitteena on tukea moninaisten oppijoiden osallisuutta, hyvinvointia sekä oppimista ja kasvua.

Kolmesta seminaarista, ympäri Suomea järjestettävistä pedagogisista kahviloista sekä verkkotyöskentelystä koostuva hanke käynnistyy syksyllä 2015 ja kestää vuoden 2016 loppuun.

Hankkeen pääteemoja ovat

  • esteetön oppimisympäristö kaikille (seminaari loppuvuodesta 2015)
  • oppimista ja kasvua tukeva osallistava toimintakulttuuri (seminaari alkuvuodesta 2016)
  • osallisuus ja toimintakyky (seminaari syksyllä 2016).

Valterin Opi ja onnistu esteettä -hanketta koordinoi Ruskis ja se on Opetushallituksen tukema. Hankkeen toteuttajakumppaneina toimivat Oppimis- ja ohjauskeskus Valterin toimipisteet: Mikael, Mäntykangas, Onerva, Ruskis ja Svenska skolan för synskadade och SPERES-nätverk ja Tervaväylä.

Hankkeen asiantuntijaverkoston kumppaneiksi ovat sitoutuneet Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Hyvinvointipalvelut -yksikön vammaispoliittinen asiantuntija, Invalidiliiton Esteettömyyskeskus ESKE, Kehitysvammaliiton Tikoteekki, Papunet ja Selkokeskus, Näkövammaisten keskusliiton hallinnoima Nääkkö nää -asiantuntijaverkosto, Aivoliitto, Autismi- ja Aspergerliitto sekä Suomen Kuurosokeat.

VETURI 2011–2015

VETURI eli Perusopetuksen vaativa erityinen tuki -hankkeen kohteena ovat moniammatillista tukea oppimiseensa ja kuntoutumiseensa tarvitsevat oppilaat. Heillä voi olla vakavia psyykkisiä pulmia, moni- tai vaikeavammaisuutta, kehitysvammadiagnoosi tai autismin kirjon diagnoosi. VETURI-hanke muodostuu Helsingin ja Jyväskylän yliopistojen koordinoimasta kehittävästä tutkimuksesta ja sitä tukevasta täydennyskoulutuksesta, jonka järjestää EduCluster yhteistyössä Valteri-verkoston kanssa.

Lisätietoja koulutushankkeesta on osoitteessa www.peda.net/veraja/ecf/veturi.

Oppilaan osallisuuden, oppimisen ja ohjaamisen edistäminen perusopetuksessa 2014–2015

Tämä koulutushanke järjestetään Opetushallituksen rahoituksella vuosina 2014–2015, ja se on suunnattu perusopetuksen opettajille. Kahdessa eri koulutuskokonaisuudessa korostetaan vuorovaikutuksen, kielen ja ajattelun taitojen merkitystä oppimisessa. Hanke tukee uudistuvan opetussuunnitelman linjauksia.

  • Pulmana kieli, vuorovaikutus ja sosiaaliset ja tunnetaidot -koulutuskokonaisuus järjestetään kolmella paikkakunnalla (Tampere, Rauma ja Jyväskylä), ja siihen kuuluu kolme lähiopiskelupäivää. Tavoitteena on antaa valmiuksia tunnistaa kielellisiä oppimisvaikeuksia sekä niiden yhteys vuorovaikutukseen sekä sosiaalisiin ja tunnetaitoihin. Koulutuksessa käsitellään kielellisten taitojen sekä sosiaalisten ja tunnetaitojen tukemista.
  • Ajattele – opi -koulutushanke on kahdella paikkakunnalla (Tampere ja Varkaus) järjestettävä kaksi lähiopiskelupäivää sisältävä koulutuskokonaisuus, jonka tavoitteena on antaa tietoa ajattelun taitojen merkityksestä oppimisessa ja käytännön eväitä niiden tukemiseen. Meneillään olevassa opetussuunnitelmauudistuksessa korostetaan ajattelun taitojen merkitystä hyvän oppimisen edellytyksenä.

Osallisuutta etsimässä 2013 - 2014

Osallisuutta etsimässä on Opetushallituksen rahoittama koulutus- ja kehittämishanke, jonka tavoitteena on luoda uudenlaisia pedagogisia ratkaisuja sekä monipuolistaa koulun työtapoja ja luoda uusia osallistavia eriyttämisen keinoja.

Mukana seikkailussa ovat opettajan ja hänen oppilaittensa muodostamat tiimit. Tiimit jakautuvat valtakunnallisesti neljään maantieteelliseen alueeseen. Tiimit suunnittelevat, kokeilevat ja oppivat luokka-asteensa keskeisiä sisältöjä sekä yhteistoimintaa vuorovaikutteisesti ja toiminnallisesti. Tiimit saavat tukea sekä pedagogisiin että teknisiin kysymyksiin.

Eri puolilla Suomea toimivat tiimit ovat keskenään yhteyksissä verkkovälitteisesti ja niiden toimintaa dokumentoidaan yhteisessä blogissa. Lisäksi tiiminvetäjät osallistuvat kahteen valtakunnalliseen ja kahteen alueelliseen koulutuspäivään.

Avaimet osallisuuteen – kaikki kommunikoinnin keinot käyttöön 2013–2014

”Avaimet osallisuuteen — kaikki kommunikoinnin ja vuorovaikutuksen keinot käyttöön” on uusi opetushenkilöstölle suunnattu koulutuskokonaisuus, jonka tavoitteena on vahvistaa kommunikoinnissaan erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden vuorovaikutusta ja osallistumista. Koulutuskokonaisuus antaa tietoa kommunikoinnin keinoista ja apuvälineistä sekä taitoa toimia osaavana vuorovaikutuskumppanina koulun arjessa.

Koulutukset on tarkoitettu erityisopettajille, luokanopettajille, avustajille, ohjaajille ja terapeuteille, joilla on opetuksessa kielellistä erityistukea tarvitsevia lapsia ja nuoria. Kokonaisuus koostuu useasta eri koulutuksesta, joita järjestetään lähiopetuksena eri puolilla Suomea sekä verkossa.