Ohjauskäynnillä viitoitetaan opinpolkua ja tuetaan arjen tilanteita

Asiantuntijamme tekevät vuosittain noin 1000 ohjauskäyntiä kouluihin ja varhaiskasvatuksen yksiköihin ympäri Suomea. Jokaisella on oikeus oppia ja yltää omaan parhaaseensa, ja me Valterissa teemme valtakunnallista työtä sen eteen, että kaikenlaiset oppijat otetaan huomioon.   

Ehkäpä erityispiirteitä ei ole huomioitu vielä parhaalla mahdollisella tavalla oppijan omassa lähiympäristössä. Toisilla koulupolku on voinut olla katkonainen tai kuoppainen, ja lukuisat tukitoimet on jo kokeiltu. Ohjauskäyntimme ovat tuoneet monenlaisiin tilanteisiin konkreettisia keinoja, arjen apua ja ennen kaikkea edistäneet hyvinvointia.   

Asiakkaamme arvostavat erityisesti tutkimusperustaista, mutta käytännönläheistä työtapaamme, monialaista osaamispalettiamme ja ratkaisukeskeistä lähestymistämme.  

Tuen tarve suurempaa kuin koskaan

Oppimisen tuen tarve on tällä hetkellä suurempaa kuin koskaan aikaisemmin, ja esimerkiksi lasten ja nuorten psyykkinen oireilu on lisääntynyt kouluissa. Moni koulun ja varhaiskasvatuksen ammattilaisesta kokee, että tarve on edelleen kasvamassa.

Oppimisen tukea on oltava tarjolla tarpeita vastaavasti ja riittävät tukitoimet saatavilla jokaiselle niitä tarvitsevalle. Yhdessä voimme tehdä työtä etenkin ennakoivien tukitoimien vahvistamiseksi.  

Yksi kasvavimmista tuen muodoista on ulkopuolisen ammattilaisen ohjaus- tai konsultaatiokäynti koulussa tai varhaiskasvatuksen yksikössä. Valteri toimii kuntien rinnalla kulkevana kumppanina, ja palvelumme täydentävät kuntien omia resursseja.   

Monen alan ammattilaisia saman katon alla

Valterista tehdään ohjauskäyntejä erilaisiin tarpeisiin. Kattavan tarvekartoituksen jälkeenohjauskäynnilläasiantuntijamme sulautuu osaksi oppijan tai ryhmän arkea ja seuraa arjen tapahtumia koulussa tai varhaiskasvatusyksikössä.Näin päästään havainnoimaan lapsen tai nuoren tuen tarvetta hänen omassa oppimisympäristössään ja saadaan mahdollisimman monipuolinen kuva tuen tarpeesta ja sen laajuudesta.   

Ohjauskäynnin päätteeksi havainnoista keskustellaan yhdessä lapsen tai nuoren lähiaikuisten kanssa. Mukana ovat esimerkiksi hänen oma opettajansa, vanhemmat sekä koulun opiskeluhuollon henkilöstöä. Toisinaan tilanne vaatii lisää ohjauskäyntejä ja konsultaatiota, tai apu saattaa löytyä vaikkapa asiantuntijamme vinkkaaman koulutuksen kautta. Joskus jo yhdellä kerralla voidaan löytää ratkaisuja ja keinoja, joita ei ole vielä kokeiltu.  

Käynneille voi tulla Valterin eri alojen ammattilaisia, ohjaavan opettajan lisäksi esimerkiksi psykologi tai kuntouttaja, räätälöidysti aina kunkin tilanteen mukaan. Moniammatillinen osaaminen löytyy meiltä saman katon alta. Ohjauskäynnin tai useampien käyntien myötä jokaiselle oppijalle suunnitellaan oma yksilöllinen etenemistapa ja -tahti, jolla hänen tilannettaan pyritään parantamaan.  

Saatavilla kaikkialla Suomessa

Asiantuntijamme toimivat valtakunnallisesti eri puolilla Suomea, ja yli 70 % kunnista käyttää palveluitamme. Saat meihin helposti yhteyden pirauttamalla tai laittamalla viestiä yhteydenottolomakkeemme kautta. Ottamalla yhteyttä voit aluksi keskustella kanssamme, minkälainen tieto tai palvelu voisi olla sopivin juuri sinun tilanteeseesi. 

Ohjauskäynnin jälkeen tarpeen voi olla Valterin tarjoama tukijakso, jonka kesto määritellään oppijan tarpeet huomioiden. Jaksot toteutetaan ryhmä- tai yksilöjaksoina Valterin toimipisteillä tai omassa lähiympäristössä, aina monialaisen työryhmän toimesta. 

Yhteystiedot

Pauliina Auranaho

0295 29 4390

pauliina.auranaho@valteri.fi

Oulu, Kuopio

Tiina Heikkinen

0295 33 2920

tiina.heikkinen@valteri.fi

Jyväskylä

Marja-Sisko Kautto

0295 33 2856

marja-sisko.kautto@valteri.fi

Jyväskylä

Eivor Larpes

0295 33 2221

eivor.larpes@valteri.fi

Vaasan toimisto
beställningsfortbildningar på svenska

Anne Levón

0295 33 2222

anne.levon@valteri.fi

Turun toimisto

Mari Luosa

0295 33 5416

mari.luosa@valteri.fi

Tampereen toimisto

Katri Rinne

0295 33 2064

katri.rinne@valteri.fi

Kuopio

Minna Sillanpää

0295 33 5322

minna.sillanpaa@valteri.fi

Helsinki, Mikkeli

Petra Willamo

029 5332 212

petra.willamo@valteri.fi

ruotsinkieliset palvelut