PAOVA-hankkeen päätösseminaari Mikkelissä

Syksyllä 2016 käynnistynyt PAOVA-hanke on Etelä-Savon alueen seudullinen varhaiskasvatuksen kehittämishanke. Paova on Joroisten, Juvan, Mikkelin ja Mäntyharjun sekä Oppimis- ja ohjauskeskus Valterin yhteinen pedagogisen kehittämisen koulutus- ja tutkimusprosessi. Hanketta koordinoi Mäntyharju ja hankkeen sisältökoordinaatio sekä koulutus ovat Valteri Mikaelin käsialaa. Hanketta rahoittaa Opetushallitus.

Lauantaina 11.11.2017 klo 12.30 (-14.30) käynnistyvät Mikkelin Päämajakoulussa perheille suunnatut tieto-ja viestintäteknologian ja monilukutaidon työpajat. (Lisää osoitteessa bit.ly/vasupopup)
Hanke päättyy toimijoiden yhteiseen seminaariin Mikkelissä. Aamupäivällä varhaiskasvatuksen henkilöstö kokoontuu vielä kerran opiskelemaan yhdessä Tampereen yliopiston tutkija Hanna Hjeltin johdolla. Hanna johdattaa varhaiskasvattajat opetussuunnitelmaan hankkeessa toteutettujen kehittämistehtävien kautta.

Puoliltapäivin varhaiskasvattajat vaihtavat roolia ja ovet avautuvat perheille. Tarjolla on työpajoja, joissa voi tehdä esimerkiksi animaatioita tai sähköisiä kirjoja. Perheet näkevät ja voivat itse kokeilla, miten uutta opetussuunnitelmaa päiväkodeissa voi toteuttaa. Tilaisuudessa on myös Oppimis- ja ohjauskeskus Valterilta paikalla fysioterapeutti Helena Lahdelma, joka kertoo mm. Ella ja Elias- ja Marjamäki -materiaaleista ja ohjaa Innojumppaa salissa klo 13 ja klo 14.

Lue lisää

Ajankohtaista tietoa palveluistamme, koulutuksistamme, tutkimus- ja kehittämistyöstämme sekä muista kiinnostavista lasten ja nuorten oppimisen ja koulunkäynnin tukeen liittyvistä aiheista.

Tilaa uutiskirje