Olen ollut opettajana kohta 20 vuotta. Aika on mennyt nopeasti ja monta mielenkiintoista sattumusta, ihmistä ja oppilasta on tullut kohdattua. Niin kuin elämässä yleensä, jotkut näistä kohtaamisista ovat olleet merkittävämpiä kuin toiset ja tehneet sellaisen vaikutuksen, että oma tapa toimia ja ajatella on muuttunut.
Vuosituhannen vaihteessa Opetushallitus rahoitti vuosiluokkiin sitomattoman (VSOP) opetuksen kokeiluja ja yksi reittini kouluista oli kokeilussa mukana, kolmiopettajainen Ruppovaaran koulu.
Koulu aikaansa edellä
Ruppovaara oli ihmeellinen kyläkoulu. Pedagogiikka näyttäytyi kummallisen toimivalta ja avoimelta. Eri-ikäiset oppilaat tekivät töitä yhdessä yli luokkarajojen ja vertaistuki ja luovuus oli koko ajan läsnä. Yllättäen Ruppovaaraan kyyditettiin erityisoppilaita aina kirkonkylältä saakka, koska toimintaympäristö tuki heidän kasvuaan.
Myöhemmin myös maahanmuuttajaoppilaat saivat toiminnallista kielikylpyä Ruppovaaran koulussa. Ruppovaarassa en paljoakaan klinikkaopetusta kaksistaan oppilaan kanssa harrastanut, vaan minut otettiin päivittäiseen tekemiseen mukaan yhtenä opettajista ja tukea annoin kaikille oppilaille aina tarvittaessa samanaikaisopetuksena.
Luovia, yhteisöllisiä ja yksilöllisiä päiviä
Koulupäivät alkoivat aina yhteisellä kokoontumisella, jonka jälkeen tehtiin yksilöllisiä töitä – yksin, kaverin kanssa tai ryhmässä. Välillä levättiin, syötiin ja ulkoiltiin ja joskus jopa koulun sauna lämpesi hiihtolenkin jälkeen.
Päivät päättyivät yhteiseen kokoontumiseen. Toiminnassa oli struktuuria, mutta myös vapauksia toimia omien kykyjen ja mielenkiintojen mukaan. Kaikesta toiminnasta huokui oppimisen ilo.
Kukin kykyjensä mukaan
Vuonna 1998 toteutettiin kolmannen vuosituhannen koulua ja uuden opetussuunnitelman henkeä konkreettisesti. Koulu oli hyvin inklusiivinen, eli oppimisen esteitä poistettiin aktiivisesti ja oppilaat saivat osallistua kykyjensä mukaan toimintaan. Joku oppilaista sai alakoulun suoritettua jopa viidessä vuodessa. Jotkut etenivät rauhallisemmin omaan tahtiinsa.
Toimin nyt ohjaavana opettajana Valteri-koulussa ja tärkeimpänä tehtävänäni koulutusten ja kehittämistoiminnan kautta on oppimisen esteiden tietoinen purkaminen ja inklusiivisen ajattelun edistäminen arjen koulutyössä. Ilman Ruppovaarassa tehtyä pyrähdystä, en ehkä osaisi ymmärtää, millainen inklusiivinen, kaikille yhteinen koulu voisi olla. Nyt voin.
Valitettavasti Ruppovaaran koulua ei enää ole. Kyläkoulu lakkautettiin 2010 ja oppilaat ja opettajat jatkoivat kirkonkylällä. Kovasti toivon, että Ruppovaaran henki elää vielä entisissä opettajissa ja niissä oppilaissa, jotka koulua siellä kävivät.
Niin ja eläähän se myös minussa.
Kiitos Hannu, Sirkka ja Kirsi pysyvistä pedagogisista jäljistä.
