Kohdataan koulussa

Koulu on lapselle ja nuorelle erittäin tärkeä kasvuympäristö niin oppimisen, hyvinvoinnin kuin sosiaalisen kehityksenkin kannalta. Koulupoissaolot ovat kuitenkin lisääntyneet ja pitkittyneet. Ilmiön laajuuteen herättiin Suomessa koronan jälkeen, kun pandemian aikana…

Suomalaisessa varhaiskasvatuksessa näkyvät nopeasti kaikki yhteiskuntamme ilmiöt – meillä ei ole varaa olla välittämättä

Suomalainen varhaiskasvatus on rakentunut maailmanlaajuisesti ainutlaatuiseksi kokonaisuudeksi, jossa pienten lasten hoiva, kasvatus ja opetus ovat vahvassa liitossa tukemassa lapsen kasvua ja kehitystä. Erikoista on se, miten vähälle huomiolle tämä loistava…

Yhdessä pystymään – käyttäytymisen ja motivaation ongelmien päällekkäistyminen ja koulun aikuisten rooli

Kumpi tulee ensin, käytösongelmat vai heikko koulumenestys? Työn ohessa tein väitöskirjan oppilaan ulospäin suuntautuvien käytösongelmien (ADHD- ja käytöshäiriöoireet) yhteydestä heikkoon oppimismotivaatioon, tarkemmin haitallisiin suoritusstrategioihin ja koulumenestykseen. Esittelen aihetta myös Oppimisen…