Varhaiskasvatuksen tehokkaita ohjaus- ja tukipalveluita Valterista

Monialaisella yhteistyöllä saadaan aikaan laadukasta tuettua varhaiskasvatusta. Elokuussa 2022 voimaan astunut varhaiskasvatuksen lakimuutos oikeuttaa jokaisen lapsen tukeen jo varhaiskasvatuksesta lähtien. Varhaiskasvatuksessa tuki on kolmitasoista: yleistä, tehostettua ja erityistä tukea.

Lakimuutos on tiivistänyt varhaiskasvatuksen kentällä tehtävää monialaista yhteistyötä Valterin ja varhaiskasvatusyksiköiden välillä. Vaikuttavimpana tekijänä työn taustalla on varhaisen puuttumisen merkitys sekä yhtenäisen kasvun ja opinpolun yhtenäistäminen. 

Mitä varhaisemmassa vaiheessa lapsi saa tarvitsemaansa tukea, sitä pienempi riski on sille, että joudutaan tekemisiin kompleksisten haasteiden kanssa. Tämä on Valterin tulokulma ohjaus- ja tukipalveluissa. Ennaltaehkäisyn tärkeys on jo pitkään tiedostettu. Varhaiskasvatuksen lakimuutoksen myötä ennaltaehkäisevään työhön on tartuttu vielä tiiviimmin.

Varhainen puuttuminen avain onnistuneeseen tukeen 

Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri tarjoaa ohjaus- ja tukipalveluita varhaiskasvatukseen, esiopetukseen ja perusopetukseen. Monialaisessa yhteistyössä toteutettavia palveluita ovat mm. ohjauskäynnit, oppimisen tuen ryhmäohjauskäynnit, tukijaksot, arvioinnit sekä työyhteisöä kehittävät ammatillisen osaamisen palvelut ja koulutukset.  

Ennaltaehkäisevää työtä ja varhaista puuttumista edistäisi asioiden varhainen puheeksi ottaminen. Tämä korostaa myös moniammatillisen yhteistyön tärkeyttä heti alusta lähtien. 

Varhaista tukea tarjotaan varhaiskasvatuksessa moniammatillisessa tiimissä. Tukeen voi liittyä varhaisessa vaiheessa myös monialainen yhteistyö. Ensimmäinen signaali tuen tarpeesta voi tulla ilmi vaikka huoltajilta, lapsen kanssa työskenteleviltä kasvattajilta tai neuvolassa, ja tarvitsemme yhteistyötä jotta asiat lähtevät menemään eteenpäin. Usein heti kun asian on ottanut puheeksi, on tullut ilmi monen muun aikuisen pohtineen samoja asioita.

Mitä aiemmin huoli lapsesta tulee ilmi, sen nopeammin tuen järjestäminen käynnistyy. Joskus haasteena on nimenomaan puheeksi ottaminen ja havaintojen tuominen pöytään. Valterissa voimme tuen tarjoamisen ohella toimia näiden asioiden esille tuojana ja viestinviejänä varhaiskasvatusyksiköiden ja perheiden välillä.

Apua kasvaneeseen tuen tarpeeseen 

Lasten tuen tarve on selkeästi kasvanut viime vuosina ja erityisesti neuropsykiatrinen oireilu on lisääntynyt. Keskittymättömyyttä ilmenee lapsilla paljon enemmän ja haastetta on fokusoitua asioihin.

Myös tietoisuus erilaisista haasteista on lisääntynyt ja niihin kiinnitetään eri tavalla huomiota kuin ennen. Tämä näkyy myös Valterin tarjoamien koulutusten lisääntyneessä määrässä. Lapselle yksilöllisellä ohjauskäynnillä tarjottavan tuen lisäksi erityisesti psyykkisten oireilujen kohdalla ryhmäohjauskäynnit on havaittu erittäin tehokkaaksi tuen tavaksi. Ryhmäohjauskäynneillä pystymme lisäämään yhteistä ymmärrystä näihin ilmiöihin ja siihen, mikä lapsen poikkeavan käyttäytymisen takana oikein on.

Koulutuksissa ja ohjauskäynneillä keskitytään myös aikuisten rooliin ja peruspedagogiikan tukemiseen. On tärkeää luoda ja vahvistaa lapselle turvallista ympäristöä toistuvilla struktuureilla, aikuisten toiminnan selkeydellä ja johdonmukaisuudella. Myös aikuisten turvallisuuden tunteen vahvistaminen varhaiskasvatusyksikössä on tärkeää. 

Lasten psyykkinen oireilu herättää aina aikuisissakin paljon tunteita ja luo turvattomuuden tunnetta. Herää ajatuksia siitä, osaanko toimia tilanteissa oikein. Pohdimme yhdessä sitä, miten me voisimme lisätä aikuisten turvallisuuden tunnetta, koska vain turvallinen aikuinen voi opettaa ja olla turvana. 

Vahvistetaan yhdessä positiivista kehää

Moniammatillinen työskentely on yksi Valterin toiminnan kulmakivistä. Sekä Valterin että varhaiskasvatusyksiköiden tiimit ovat moniammatillisia, ja yhteistyötä tehdään lisäksi huoltajien ja muiden yhteistyötahojen kanssa.  Menemme varhaiskasvatusyksikköön vahvistamaan sitä, mikä toimii. Jos käytämme kaikki energiamme päivästä voivotteluun ja sen miettimiseen, mikä menee huonosti, niin silloinhan energia menee aivan hukkaan ja turhaan paikkaan. Tämä on varmasti monen työyhteisön viesti.

Ohjauskäynneillä mietitään yhdessä myös sitä, miten eri tahojen näkemyksiä saataisiin lähemmäs toisiaan ja mikä on lapselle parhaaksi kussakin tilanteessa. Paikallinen tuki tulisi käyttää lapsen hyväksi. Parhainta olisi aktivoida paikalliset monialaiset palvelut lapsiryhmän tai yksittäisen lapsen asialle. Valterissa panostetaankin tulevaisuudessa entistä enemmän kuntakumppanuuteen ja kunnille räätälöityihin palveluihin. 

Katkeamattoman tuen polun tärkeys 

Merkittävä tekijä annettavan tuen onnistumisessa on tiedonsiirto lapsen siirtyessä varhaiskasvatuksesta esi- ja perusopetukseen. Onnistunut viestintä eri tahojen välillä näissä nivelvaiheissa takaa katkeamattoman tuen polun tukea tarvitsevalle lapselle. Tiedonsiirrolla rakennetaan yhä eheämpää kasvun ja opin polkua.

 Tärkeää on myös miettiä, miten asiat esitetään ja millä näkökulmalla tieto välitetään eteenpäin. Ongelmien sijaan viestien kärkenä tulisi pitää lapsen vahvuuksia. Näin estetään lapsen kohdalta turhat leimat, jotka pahimmillaan vaikuttaisivat jopa koko koulupolun ajan. Oleellista on, ettei tietoja pantata ja jätetä hyödyntämättä eri asteille tai ryhmiin siirryttäessä.

Millaisia muutoksia ja tuloksia yhteistyöllä on saatu aikaan? 

Valterin antama tuki on hyvin monimuotoista ja jokaisessa tilanteessa aina erilaista. Monialaisen yhteistyön avulla on esimerkiksi johdonmukaistettu kuvien käyttöä varhaiskasvatusryhmässä, jossa yksi tai useampi lapsi tarvitsee kielellisen kehityksen tukea. Tässä ja muissa esimerkeissä on monesti taustalla selkeiden ja yhtenäisten toimintamallien hiominen.  

Myös yksikössä työskentelevien ammattilaisten keskinäistä toimintaa voidaan strukturoida. Ulkopuolisen tahon avulla voidaan selkeyttää tiimityötä, roolituksia tai vaikka johtamista. Jokainen ohjauskäynti ja yhteistyö auttaa aina kehittämään seuraavaa. 

Kierrämme paljon eri varhaiskasvatusyksiköissä ympäri Suomen, joten meillä on aina jakaa eteenpäin hyväksi koettuja malleja, ja osaamme ohjata varhaiskasvatusyksikköä oikeiden palveluiden, asiantuntijoiden tai oppaiden äärelle. Tiedon jakaminen on asia, joka meillä on hallussa.

Varhaisella puuttumisella, avoimella viestinnällä ja ennakkoluulottomuudella saadaan aikaan monipuolista yhteistyötä, joka johtaa pitkälle. Meillä Suomessa saa laadukasta varhaiskasvatusta, ja haluamme sen pitää.

 

Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri tukee kuntia, lähikouluja ja päiväkoteja varhaiskasvatuksen lakimuutoksen mukanaan tuomien käytäntöjen toteuttamisessa. Teemme ohjauspalveluita varhaiskasvatukseen ja koulutamme varhaiskasvatuksen henkilöstöä.

Tutustu tarkemmin palveluihimme ja ota yhteyttä asiantuntijoihimme.

Lataa maksuton oppaamme ”Kasvun polulla – pieni opas vaikuttavaan varhaiskasvatukseen”, joka auttaa varhaiskasvatuksen ammattilaisia vahvistamaan omaa osaamistaan tukea tarvitsevan lapsen huomioimisessa.

Aktuell information om våra tjänster, fortbildningar, vårt forsknings- och utvecklingsarbete samt övrig intressant information om aktuella ämnen inom stöd för barn och ungas lärande och skolgång.

Beställ nyhetsbrev