Aikaisemmassa blogissani käsittelin oppimispsykologian perusperiaatteita ja löydöksiä, eli oppimisen spesifisyyttä, haastavuuden lisäämistä portaittain, vireystilan ja motivaation vaikutusta ja harjoittelun jakamista useisiin lyhyisiin hetkiin. Nyt havainnollistan esimerkin kautta sitä, kuinka em. periaatteita on toteutettu käytännössä ja miten onnistuimme siinä. Blogi onkin laadittu yhteistyössä oppilaan kanssa ja hänen huoltajiensa luvalla.
Pelkkä harjoittelu ei tuottanut tulosta
Lähdimme moniammatillisesti kuntouttamaan oppilasta, jolla on aivovamma ja joka on puhemotoriikan vaikeuksien takia puhekyvytön. Hän kommunikoi tietokoneen avulla käyttäen ohjelmaa, joka muuttaa kuvasymboleista koottuja lauseita puheeksi.
Alkuopetuksen aikana oppilas oppi kirjain-äänne vastaavuudet ja kirjoittamaan 2-kirjaimisia tavuja. Systemaattisesta harjoittelusta huolimatta lukemisen ja kirjoittamisen taidot eivät enää menneet eteenpäin kirjain-äänne vastaavuuteen perustuvilla menetelmillä. Tämä liittyi merkittävään äänteiden erottelun vaikeuteen.
Oivallus ja uudenlainen lähestymistapa
Edistymisen pysähtymisen takia aloitimme harjoittelemaan kirjoittamista tavutasolla siten, että opettelimme ulkoa yhdistämään kirjoitetun tavun ääneen luettuun tavuun ja kuinka näistä opetelluista tavuista kootaan sanoja.
Kävimme läpi suomen kielen 200 yleisintä tavua, joista koostuu noin 80% kirjoitetusta kielestä. Treenaaminen tapahtui allekirjoittaneen, laaja-alaisen erityisopettajan ja koulunkäynnin ohjaajan toimesta 3 x 20 minuuttia viikossa. Harjoittelu kesti noin kaksi lukuvuotta.
Harjoittelujakson loputtua oppilas oli oppinut kirjoittamaan ymmärrettävästi. Hän oli alkanut ilmaista itseään kirjoitetuilla lauseilla ja täydensi kuvakommunikaatioon perustuvaa viestintää kirjoittamalla sanoja, joita hänen kommunikaatiosovelluksesta ei löytynyt. Tämä mahdollisti hänelle huomattavasti joustavamman ja laajemman tavan ilmaista itseään.
Miksi edistystä tapahtui?
Esimerkin kuntoutuksessa harjoittelu oli spesifiä: meillä oli tarkka kuva oppilaan taitotasosta ja kuntoutus oli suunniteltu sitä vastaavaksi. Harjoitusten haastavuus lisääntyi portaittain. Harjoittelu oli jaettu useamman kerran viikossa tapahtuvaan lyhyeen tehtävähetkeen, mikä tutkitusti lisää oppimista.
Oppilaan motivaatio harjoitteluun lisääntyi selvästi siinä vaiheessa, kun oppilas alkoi pystyä itse spontaanisti täydentämään viestintäänsä kirjoitetuilla sanoilla. Tämä on ymmärrettävää, koska siinä vaiheessa kirjoittamisesta tuli hänelle arjen kannalta merkityksellinen taito.
Vaatii vahvaa tahtoa ja yhteistyötä
Tämän kokemuksen perusteella sanoisin, että systemaattisella ja tarkkaan mietityllä harjoittelulla voidaan saada aikaan sellaisien taitojen omaksumista, joiden oppiminen ei vaikuta tavallisin keinoin onnistuvan. Tämä kuitenkin vaatii sen, että oppilas, vanhemmat, kuntouttava taho ja koulun työntekijät näkevät tavoitteen niin tärkeäksi, että ovat valmiita panostamaan siihen.
Kuntoutuksesta on jo joitain vuosia. Kysyin nyt oppilaalta, että mitä mieltä hän itse on harjoittelusta näin jälkikäteen? Siihen hän vastasi osittain kirjoittamalla: ” Harjoittelu oli hyvä juttu, koska siinä oppi kirjoittamaan. Kirjoittamista tarvitsee, jos tietokoneesta ei löydä oikeaa kuvaa.” Itse koen, että tämä kuntoutusprojekti osoittautui sellaiseksi menestystarinaksi, josta kaikki osapuolet voivat olla ylpeitä.
Valterin nettisivuilla tullaan julkaisemaan tarkempi asiantuntija-artikkeli liittyen vaikeasti puhevammaisten lukemaan ja kirjoittamaan oppimiseen. Jos tämä kirjoitus herätti kiinnostuksen aiheeseen, niin kannattaa seurata Valterin Facebook- ja Twitter-kanavia, siellä kerromme myös uusista asiantuntija-artikkeleista.