Oppimis- ja ohjauskeskus Valterille myönnettiin vastikään UNICEFin Lapsen oikeuksien vaikuttaja -tunnustus, joka sykähdytti ja liikutti koko työyhteisöämme. Se on kiitos suurenmoiselle henkilökunnallemme, jonka monialaisen tietotaidon varaan rakentuu Valterin ainutlaatuinen osaaminen ja kokemus, jolla on laajasti ja syvästi merkitystä oppimisen ja koulunkäynnin tuen kentällä.
Valteri täyttää pyöreät kymmenen ensi vuoden lokakuussa. Historia, josta tämä osaaminen nousee, on sitä pidempi, ulottuen aina viime vuosisadalle asti. Olemme kehittyneet viime vuosikymmeninä tarkoin rajatuista erityisistä kohderyhmistä koko oppimisen ja koulunkäynnin tuen kirjolle. Olemme kehittyneet erityiskouluista Valteriksi, joka suuntaa osaamista ja palveluitaan lähikouluun kaikille yhteistä koulua eli inklusiivista ajattelua tukien.
Aina erityisistä ja moninaisista tarpeista puhuttaessa on hyvä tiedostaa, että lähtökohtaisesti lähes kaikki oppimisen ja koulunkäynnin tukea tarvitsevista lapsista ja nuorista opiskelevat omissa lähikouluissaan.
”Koulutuksen tehtävää ja tavoitteita asetettaessa on muistettava jokaisen oppilaan oikeus kasvuun ja oppimiseen”
Yhdenvertaisuuden nimissä on todettava, että on niin kovin monella tavalla tukea tarvitsevia lapsia ja nuoria. Valterilaisten työ on viime vuosina saavuttanut varhaiskasvatuksessa, esi- ja perusopetuksessa lapsia ja nuoria, joiden oppimisympäristössä tarvitaan tietoa, tukea ja ohjausta liittyen esimerkiksi aistivammoihin, autismin kirjoon, neurokirjoon, vaativaan monialaiseen tukeen, somaattisten sairauksien jälkitiloista johtuviin haasteisiin, liikuntavammaisuuteen liitännäisoireineen ja -sairauksineen, erilaisiin harvinaisempiin syndroomiin, mielen haasteisiin, tarkkaavaisuuden häiriöihin, kuullun tai kirjoitetun kielen ymmärtämisen tai tuottamisen ongelmiin, koulukäymättömyyteen ja maahanmuuttajataustaisiin lapsiin, jotka pääsevät pitkästä aikaa tai ensimmäistä kertaa koulupolullaan tuen piiriin.
Jo ammoisina aikoina on todettu: ”Koulun tehtävä on opettaa lukemaan, laskemaan ja olemaan toistensa kanssa.” Tämä toteamus on kovin lähellä tänä päivänä lausuttua koulun perustehtävää. Koulutuksen tehtävää ja tavoitteita asetettaessa on muistettava jokaisen oppilaan oikeus kasvuun ja oppimiseen. Joskus menestystä ja laatua tulisi mitata, ei vain Pisa-tuloksin, vaan myös sen mukaan, miten hyvin huolehdimme niistä, joiden kasvu, kehittyminen ja opinpolku etenee valtavirrasta poiketen.
Maailman paras koulujärjestelmä täydentyy parhaalla mahdollisella tuella
Kaikesta ajan hengen kriittisyydestä huolimatta ajattelemme, että meillä on maailman paras koulujärjestelmä, jossa on merkittävästi ainutlaatuisia piirteitä ja omaleimaisia vahvuuksia. Niiden toivomme säilyvän ja ”brändäävän” Suomea myös tulevaisuudessa. Kukaan ei pärjää tässä työssä yksin. Myös meillä Valterissa on vahva kumppanuusverkosto tekemässä kanssamme työtä, ja me osaltamme autamme maailman parasta koulujärjestelmää onnistumaan.
Varhain on parhain. Tätä yksinkertaisen tehokasta ennakointiin kehottavaa toteamusta olemme jaksaneet toistaa työyhteisössämme. Kunpa voisimme nähdä tämän päivän panostuksen pitkälle eteenpäin koituvana hyötynä lapsille ja nuorille, huoltajille ja lähimmäisille sekä ne suoranaiset säästötkin yksittäisen oppilaan kohdalla, kun satsaamme tarvittaviin tukitoimiin varhain. Kunpa panostettaisiin varhaisiin vuosiin, kasvun ja kehityksen herkkyyskausiin sekä ennaltaehkäisyyn, eikä kuluisi vuosia ennen siinä vaiheessa jo vahvojen ja korjaavien toimien aloittamista.
Meidän työmme lähtee oppijasta ja yhdenvertaisuuden tavoitteesta – koska jokainen lapsi on tärkein.