Muutokset elämässä avaavat uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia. Siirryin kesällä EduCluster Finland Oy:stä ohjaavaksi opettajaksi Oppimis- ja ohjauskeskus Onervaan. Näin työni opetushenkilöstön täydennyskoulutuksen ja ohjauksen parissa jatkuu Jyväskylän Valteri –yksikössä, joka palvelee valtakunnallisesti. Koen etuoikeutetusti päässeeni osaksi suurta oppijoiden yhteisöä, jossa joka päivä oppii kollegoiltaan uusia asioita.
Kaikissa Suomen peruskouluissa on juuri nyt meneillään se syksyn kiivas vaihe, jolloin laaditaan oppilaiden oppimissuunnitelmia ja hojkseja lukuvuoden oppimistavoitteiden täsmentämiseksi ja oppimisprosessien tukemiseksi. Niin ikään laaditaan pedagogisia arvioita ja selvityksiä niille oppilaille, joiden tuen tarve on viime vuotisesta selvästi lisääntynyt. Koti-koulu –yhteistyötä tehdään alkusyksystä mitä moninaisimmilla tavoilla. Oppilashuoltoryhmillä on paljon koordinointi- ja suunnittelutyötä ja oppilashuoltohenkilöstön konsultaatiolle on kova kysyntä. Kouluviikot ovat siis täynnä työtä, mutta onneksi opettajat saavat tehdä sitä useimmiten nauravien, innokkaiden lasten ja nuorten sekä osaavien kollegoiden ympäröimänä!
On ilo ollut huomata, että suurimmassa osassa Suomen peruskouluja kolmiportainen tuen järjestelmä toimii jo melko sujuvasti ja joustavasti. Yhä useampi opettaja on lukukausi lukukaudelta hyväksynyt ja sisäistänyt eriyttämisen, oppilashuollon ja paperityön kuuluvan nykyopettajan työhön. Tämä prosessi on onnistunut sitä nopeammin mitä paremmin opettajien keskinäistä tukea on ollut saatavilla. Olen ollut erittäin iloinen siitä havainnosta, että opettajat ovat löytäneet yhteistyön vahvan voiman organisoidessaan joustavia eriyttäviä ryhmittelyjä keskenään ja yhdessä erityisopettajien, resurssiopettajien ja avustajien kanssa. Kunnissa kehkeytyy uutta toimintakulttuuria; yhteisopettajuus on selkeä trendi ja erilaisia konsultaatio- ja vertaistukimalleja kehitetään.
Kuitenkin on samaan hengenvetoon todettava, että näin ei todellakaan ole kaikkialla. Osassa kuntia ei ole ryhdytty rakenneuudistuksiin erityiskoulujen resurssien ja osaamisen tuomisesta yleisopetuksen koulujen saataville. Kannan erityistä huolta näiden kuntien opettajien jaksamisesta ja sitä kautta oppilaiden tuen toteutumisesta. Luokanopettajan tai aineenopettajan ahdistus ja turhautuminen heidän kuunnellessaan case –kuvauksia yhteisopettajuuden toteuttamisesta on tällöin täysin ymmärrettävää. On hyvin vaikea siirtyä yhteisopettajuuteen, jos rakenteet edustavat segregaatiovaihetta ja erityisopettajasaatavuus on edelleen hipaisutasoa oppilashuoltohenkilöstön saatavuudesta puhumattakaan! Ei siis ole ihme, jos jumiudutaan lähtöasetelmiin ja kiistelemään vuosikausiksi tehtävänkuvista, korvauksista ym. Suurissa kaupungeissa oppilashuoltohenkilöstön saatavuus on yleensä kohtuullinen, mutta rakennemuutosprosessit ovat aivan liian hitaita eikä yksittäiselle luokan- tai aineenopettajalle välttämättä avaudu kolmiportaisen tuen muutoskokonaisuudesta kuin se työläin osa: lisääntynyt paperityö.
Tänä syksynä olemme saaneet hyviä koulu-uutisia, jotka kertovat oppilaiden kouluhyvinvoinnin lisääntymisestä ja kouluviihtyvyyden paranemisesta – näin kouluissa tehty pitkäjännitteinen oppilashuollollinen kehittämisyhteistyötyö kantaa hedelmää. Toinen hyvä uutinen on, että uusi oppilas- ja opiskelijahuoltolaki on nyt vihdoin eduskunnan käsittelyssä. Kauan odotettu laki tuo monia parannuksia ja täsmennyksiä oppilashuollon toteuttamiseen. Yhteistä huolta tunnutaan kuitenkin kantavan kuntien kyvystä järjestää riittävästi kuraattori- ja psykologipalveluja. On tullut aika muuttaa syrjäytymispuhe priorisoinneiksi ja teoiksi budjeteissa! Olen optimisti. Uskon myös, että opettajien työnkuvan muuttumisen myötä ryhdytään oikeasti rakentamaan opettajien kokonaispalkkamallia. Sen aika on nyt.
Työn iloa syksyyn ja tapaamisiin koulutuksen tai ohjauksen merkeissä!
Peruskoulu on kiireistä aikaa. Teidän on parasta antaa, myös panostaa oppilaita tukeutumaan itseensä ja tekemään asioita kuten pitää. Toivotan hyvää syksyä Onervaan Voionmaan lukiolta.